Amerikan tuotteiden esittely Seinäjoen Citymarketissa oli todella hauska tapahtuma. Vaikkakin Pohjanmaalaisia pidetään "jäyhinä" ihmisinä, ei siitä näkynyt jälkeäkään.
Näitä hommia on mukava tehdä, kun asiakkaana on ihmisiä, jotka ymmärtävät Amerikkalaisten tuotteiden ja Amerikan päälle yleensäkin. Turha höpötys oli jäänyt Hämeenlinnan eteläpuolelle, Seinäjoella asioista tiedettiin jo valmiiksi ja oltiin kiinnostuneita. Kauppa kävi hyvin ja sekä uutuudet että vanhemmatkin "vakio"-tuotteet kiinnostivat. Esillä oli myös Harrikoita pakallisen jälleenmyyjän varastosta, todella hienoja sellaisia.
Aito Sriracha, maahantuoja His and Hers Oy, katso lisätietoa tästä.
Sriracha on alun perin Aasialainen kastike, jota valmistetaan Los Angelesin lähistöllä. Kastike on niin suosittua ja sen verran vaikeasti saatavissa, että markkinoilla on jopa feikkejä.
Sain myös itse oppia uutta paikalliselta Amerikkalaiselta herrasmieheltä, joka kertoi muun muassa Schiracha -kastikkeen käytöstä. Kiitokset vaan hänelle.
Erityinen kiitos Seinäjoen Citymarketin erittäin avuliaalle henkilökunnalle kaikesta siitä avusta, jota sain. Tulen koska tahansa uudestaan esittelemään Amerikkalaisia tuotteita uudestaan.
Amerikan tuotteita on nykyisin saatavilla mm. paremmin varustetuissa K- ja Citymarketeissa lähes ympäri maan.
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|
















